Mitä Hershey Chase Blender -kokeilu auttoi todistamaan?

Hershey Chasen tehosekoitinkoe ​​oli osa koesarjaa, joka suoritettiin vuonna 1952 sen määrittämiseksi, oliko geneettinen materiaali DNA vai proteiini. Tämä tuli tunnetuksi Hershey-Chasen kokeena kahden sen suorittaneen tiedemiehen, Alfred Hersheyn ja Martha Chasen, mukaan.

Tausta:

Tuolloin ehdotettiin kahta ideaa geneettisen materiaalin suhteen:Ensimmäisessä ehdotettiin proteiineja niiden monimuotoisuuden ja monimutkaisuuden vuoksi todennäköisiksi ehdokkaiksi geneettisen tiedon tallentamiseen ja siirtoon. Toinen ajatus oli, että tuntematon aine nimeltä "nukleiini", joka tunnettiin myöhemmin nukleiinihapoina ja joka koostuu DNA:sta ja RNA:sta, oli vastuussa.

Kokeilu:

1. Virusmerkintä :Hershey ja Chase käyttivät bakteereja tartuttavaa virusta, joka tunnetaan nimellä bakteriofagi tai lyhennettynä faagi. He kasvattivat bakteeriviljelmiä viljelyalustalla, joka sisälsi radioaktiivisia isotooppeja. Yhdessä koesarjassa he leimasivat virusproteiineja radioaktiivisella rikki-35:llä ja toisessa sarjassa he leimasivat viruksen DNA:ta radioaktiivisella fosfori-32:lla.

2. Sentrifugointi :Leimattujen faagien annettiin sitten infektoida bakteereja. Seuraavaksi infektoitunutta bakteeriviljelmää sekoitettiin lyhyen ajan. Tämä prosessi leikkasi pois viruskuoret ja kaikki kiinnittyneet proteiinit jättäen vain DNA:n bakteerisolujen sisään.

3. Puhdistus Bakteeriviljelmä sentrifugoitiin sitten faagipartikkelien erottamiseksi bakteerisoluista ja mahdollisista solujätteistä. Tämä prosessi varmisti, että jäljelle jäi vain ehjät bakteerisolut, jotka sisälsivät joko leimattua DNA:ta tai leimattua proteiinia kokeellisesta asetelmasta riippuen.

4. DNA tai proteiini :Ratkaiseva kysymys oli:Jos DNA oli geneettinen materiaali, sen pitäisi olla bakteerisolujen sisällä infektion jälkeen, kun taas jos proteiini oli geneettinen materiaali, sen pitäisi löytyä erotetuista viruskuorista.

Tulokset ja päätelmät :

Kun testattiin radioaktiivisten atomien läsnäoloa, tutkijat havaitsivat merkittävästi korkeampia radioaktiivisen fosforin (DNA) tasoja bakteerisoluissa verrattuna radioaktiiviseen rikkiin (proteiiniin). Lisäksi soluissa havaittiin minimaalisia määriä radioaktiivista proteiinia.

Tämä koe viittasi vahvasti siihen, että DNA on proteiinin sijaan geneettinen materiaali, joka on vastuussa perinnöllisen tiedon välittämisestä.